keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Puutarhoja kurkkimassa Portugalissa

Terveisiä Portugalista! Tuli tällainen työmatka eteen ja mikäs siinä. Portugali ei ole ollenkaan hullumpi kohde. Tosin tänään teki kyllä tiukkaa istua hämärässä konferenssihuoneessa, kun tiesi millainen auringonpaiste ulkona odotti. Päätin kävellä hotellille päivän päätyttyä ja eksyin onneksi reitiltä sen verran, että pääsin kurkistelemaan portugalilaisen asuinalueen pihoille. Nyt todellakin harmittaa, että kamerani jäi mökille ja jouduin kuvaamaan surkealla kännykälläni. Puutarhahullulle oli niin paljon ihasteltavaa ihan tavallisissa pienissä pihoissa.
Tällainen pikkuinen hortensia kelpaisi minullekin. Aivan uskomaton väri kukissa. Tämä oli todella epätodellinen näky. Kun tällaisen saisi omaan metsäpuutarhaan.
Lisää epätodellisia näkyjä. Varmaan kuusimetrinen villin pinkkinä kukkiva köynnös. En tunnistanut. Ihmeköynnökseksi epäilin aluksi, mutta lieneekö sekään. Näitä oli paljon pihoissa. Onnekkaat!
Oikaisin pienen puistikon läpi ja kaikkialla puiden runkoja kiipeilivät muratit. Sitäkään en laittaisi lainkaan pahakseni omassa pihassa, vaikka tiedän, että muratti on oikea maanvaiva joissain maissa.
Tämä oli yksi monista puista, joita en tunnistanut. Täällä on ihan mielettömiä kukkivia puita, joissa on valtavat valkoiset kukat, mutta lehdet muistuttavat laakerinlehtiä. Täytyypä googlailla jossain vaiheessa, mitä ne voisivat olla.
Eräässä puutarhassa olivat kannat ja ruostekukat täydessä kukassa. Pihassa seisoskeli vanha nainen, joka katseli valokuvaamistani kaukaa, joten en uskaltautunut pitkäksi aikaa pysähtyä kuvaamaan pihaa, vaan nappasin salaotoksen kävellessäni ohi :D Jos osaisin portugalia, olisin voinut pyytää puutarhaesittelyä, mutta täällä harva puhuu englantia. Ehkäpä puutarhureiden kansainvälinen kieli huokailla kun katsoo kauniita kukkia olisi riittänyt.
Tässä kaupunginosassa oli paljon muureja ja minusta oli todella viehättävää, miten joka ikisesti kivenkolosta kasvoi jokin kasvi. Tunnistin kivikkokilkkaa, saniaisia ja jonkin kurjenpolvenkin. Sekä myös sekalaisia rikkaruohoja, kuten nuo, jotka sitten ikuistin kuvaan.
 Valikoimaa riittää. Miten olisi tällainen nelimetrinen kaktus?
Tai palmu pihapuuna? Ei hullumpi tämäkään.
Ruusuja köynnösti kauniisti erilaisissa porteissa ja kaiteissa.Vanhat, monta metriä pitkät köynnösruusut ovat kyllä jotain aivan ihanaa.
Tämä kasvi näytti ihan kukkineelta gladiolukselta, mutta pituutta sillä oli varmaan neljä metriä. Ihan omituinen ilmestys. Kun ilta tästä viilenee, ajattelin lähteä kävelyllä erään lähellä olevan linnan puistoon. Ehkä saan sieltä lisää puutarhakuvia jaettavaksi. Eläkepäivät Portugalissa eivät olisi mikään huono juttu. Voisi talvet kasvatella taivaansinisiä hortensioita ja nelimetrisiä gladioluksia ja palata sitten kesäksi pahinta kuumuutta pakoon Suomeen. Taitaa olla aika pohtia vähän eläkesäästämistä...

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Varmasti antoisa reissu. Eläkepäivät Portugalissa kuulostavat kyllä ihanalta!

    VastaaPoista