tiistai 4. huhtikuuta 2017

Terveisiä Ahvenanmaalta

Olimme viikonlopun minilomalla Ahvenanmalla. Kevät oli siellä selvästi pidemmällä kuin meillä mantereella. Kurjenmiekat värittivät upean sinisenä pensaiden alustoja. Minullakin oli joku vuosi näitä ihanuuksia pihassani, mutta ne hävisivät kahden vuoden jälkeen kokonaan. Täytyy muistaa laittaa lisää ensi syksynä, vaikka saattavat vähän lyhytikäisiä ollakin.
Menimme Turusta lautalla yli auton kanssa ja olimme vuokranneet mökin kahdeksi yöksi noin kymmenen kilometrin päästä Maarianhaminasta. Mökistä aukesivat rentouttavat maisemat merelle.
Onkin ollut tosi ikävä omaan saareen ja meren äärelle. Onneksi saatamme sinne jo ensi viikonloppuna päästä. Vene pitäisi saada vesille tällä viikolla. Mahtavaa päästä tutkailemaan, miten puutarhani on siellä kestänyt talvikuukaudet. Siellä on myös kevät aina pidemmällä kuin kaupungissa, joten innolla odotan, mitä siellä onkaan jo kukassa.
Matkaseurani oli enemmänkin innostunut Mariebad-kylpylästä ja kivien heittelemisestä veteen, kuin matkalla näkemästäni taimistosta, josta olisin halunnut käydä ostamassa vähän matkamuistoja. Suurta lohtua toi paikallisen ruokakaupan lehtihylly...täynnä ruotsalaisia puutarhalehtiä! Kolme sellaista kauppakassiin ja testaamaan lasikuistin teemaan sopivaa keinustuolia.
Viikonloppulomat tekevät niin hyvää! Ei tule tehtyä niitä rästissä olevia kotitöitä tai mietittyä työjuttuja. Huomasi, miten puutarhalehtien ja lekottelun yhteisvaikutuksesta pää oikein pursusi ideoita, kun pääsimme kotiin. Eilinen sujuikin niitä toteutellessa. Viidakkoterassini alkaa muodostua... mutta siitä myöhemmin lisää.
Kahden päivän päästä on blogini YKSIVUOTISSYNTTÄRIT!!! Tervetuloa silloin jakamaan juhlamieleni ja osallistumaan ARVONTAAN.

6 kommenttia:

  1. Oi, mitä kurjenmiekkoja! Olisi hienoa päästä joskus Ahvenanmaalle. Mikähän meidän matkaseuralaisia oikein vaivaa? Minunkaan mies ei yhtään lämmennyt, kun bongasin Porvoon reissulla Plantagenin. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallista matkaseuraa meille osunut😁. Joskus olisi ihana lähteä oikealle puutarhamatkalle. Vaikka Viroon messuille.

      Poista
  2. Minultakin hävisivät parin vuoden jälkeen nuo pienet kurjenmiekat. Luulin, etteivät menesty täällä pohjoisemmassa, mutta että ei teilläkään. Olisivat niin ihania kevään airueita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä kauniita. Minulla oli niitä myös kirkkaan keltaisena, mutta nekin hävisivät. Ne olivat vielä loivassa rinteessä, jossa luulin niiden viihtyvän, mutta ei.

      Poista
  3. Parhaiten näistä kevätkurjenmiekoista menestyy Iris Katharine Hodgkin. Ne ovat kyllä tietty ihan valjuja verrattuna näihin ihaniin sinisiin, mutta oma viehätyksensä niissäkin kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on sitäkin ollut, mutta nekin hävisivät. Täytyykin syksyllä tehdä uudet yritykset kevätkurjenmiekoista.

      Poista