sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kylvökuri pitää - melkein

Kevään edetessä hinku kaikenlaisiin puutarhahommiin kasvaa. Viime päivät ovat olleet todella aurinkoisia ja krookuksetkin kuistilla avautuivat vihdoin.
Krookukset avasivat kukkansa aurinkoisten päivien kunniaksi
Minä tein tälle vuodelle tiukkaakin tiukemman kylvösuunnitelman itselleni. Taustana on tässä se, että yleensä kylväminen on riistäytynyt käsistä ja paikat täyttyneet liian aikaisin liian monista purkeista. Tämä taas on johtanut siihen, että valon puutteessa ja hoidonpuutteessa suuri osa kasvatusyrityksistäni on päättynyt huonosti. Nyt siis päätin panostaa laatuun. Ensinnäkin ostin kasvivalon. Ihan hirveä. Lapset  kutsuvat sitä discovaloksi. Se on tosi iso ja täynnä punaisia ja sinisiä ledejä. No, kunhan ajaa asiansa.
Kevään ensimmäisiä krookuksia ehtii ihailla ihan läheltäkin
Toiseksi laadin kurinalaisen kylvösuunnitelman. Helmikuussa sai kylvää vain kuukausimansikat. Onnistuin! En kylvänyt muuta ja hoidin huolella pikkuisia. Nyt ne ovat koulittuina kasvivalon alla kasvamassa. Maaliskuussa sain suunnitelman mukaisesti laittaa valkotupakat itämään. Ne on nyt kylvetty ja nyt on taas maltettava mieleni loppu kuun.
Tai melkein maltettava. Sallin nimittäin erittäin painavista syistä itselleni poikkeuksia tähän kylvökuriin.Ensinnäkin nyt oli vain pakko kokeilla perennojen kasvatusta kuistilla. En tiedä miksen ole ennen tajunnut, että kylmäkäsittely ja perennojen kasvatus yleensäkin voisi hoitua kokonaisuudessaan kuistilla. Sinne vaan syksyllä siemenet laatikkoon ja kevään lämmittäessä ne alkaisivat sieltä itsekseen kasvaa. Katsotaan miten käy.
Narsissin kukinta antoi odotuttaa itseään kuukauden viileällä kuistilla
Lisäksi halusin kokeilla rucolan kylvöä jo nyt parvekelaatikkoon kuistille. Rucolanhan pitäisi kestää aika kylmää ja toistaalta kuistilla on nyt jo todella lämmintä päivisin. Olisi ihana saada jo huhtikuussa omaa rucolaa.
Viimeisin poikkeus kylvökuriin on gladioluksen mukuloiden esikasvatuksen aloittaminen jo nyt. Halusin kokeilla, kuinka aikaisin saisin ne kukkimaan.
Eli kylvökuri on kyllä pitänyt melko hyvin.  Nyt pitäisi siis odottaa huhtikuulle, jolloin saa kylvää lisää! Onneksi on muutakin ihanaa odotettavaa. Koskakohan ensimmäiset lumikellot pilkistävät maasta? Ei kauaa mene, jos nämä kelit jatkuvat. Kuistilla kamelia on myös alkanut availla nuppujaan, jotka se kehitti jo viime kesänä. Olin jo luopua toivosta, mutta nyt niistä näkyy jo punaista väriä.
Kamelian nuputkin ovat alkaneet raottumaan
Ihanaa odotusten aikaa!

11 kommenttia:

  1. No sinulla on kyllä ihan mahtava kylvökuri! :D Minäkin olen onnistunut nyt hidastelemaan vauhtia, koska yöt ovat edelleen niin kylmiä, ettei ole järkevää alkaa kausihuonetta vielä lämmitellä. Seuraavaksi aion koulia mustasilmäsusannat amppeleihin. Niitä voi ripustaa ikkunoiden eteen vaikka joka huoneeseen, on näppärää. :D

    Ja voi että, kamelia alkaa sinulla kukkia! :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko yrittää vähän hillitä. Voi kyllä olla, että ensi kuussa kuri rupeaa lipsumaan, kun kevät etenee. Tuota kamelian kukintaa olen kyllä odottanut, vaikka siinä onkin vain kolme nuppua. Olin vähän epäileväinen, saisinko sitä enää uusiksi kukkimaan, mutta nyt näyttää lupaavata.

      Poista
  2. Ihailtavaa itsekuria :) Minäkin olen yrittänyt samaa, mutta kyllä on pitelemistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä välillä pitelemistä täälläkin. Nyt tuntuu, että kevätinto purkautuu sitten kaikenlaiseen puutarhashoppailuun. Joka marketissa on omat siemen- ja sipulihyllyt, joista aina tarttuu mukaan jotain.

      Poista
  3. Ihanat kamelian nuput! Hienosti olet onnistunut hillitsemään kylvöjä. Minä en helmikuussa lopulta kylvänyt vielä mitään, mutta tänään sitten senkin edestä. Seuraavat laitan vasta ensi kuussa. Onnea kylvöillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppujen avautumista kovasti odottelen. Kylvöissä ei kyllä haittaa pieni itsehillintä. Varsinkaan helmikuussa😉

      Poista
  4. Wau! Nyt nostan hattua, olet sinnitellyt tosi hienosti kylvökurissa! Minulla kävi vähän samalla tavalla viime vuonna, että taimia oli liikaa ja osa tuli sitten hoidettua vähän sinnepäin. Tänä vuonna olen ollut vähän tarkempi, mutta vähän meinaa luiskahtaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä ylpeä itsestäni. Yleensä menee kaikki liioittelun puolelle. Tai kevät on vasta aluillaan. Ylilyöntejä ehtii tehdä vielä monta kuukautta.

      Poista
  5. Onnea kylvöksille! Onkohan kuri pitänyt? :D Minun täytyy aivan päinvastoin yrittää pitää itselleni kuria, että viitsisin alkaa paprikoiden ja purjojen kylvöön helmi-maaliskuun vaihteessa. Mielelläni olisin aivan talviunessa. Sisällä tehtävät multa- ja siemenpuuhat laiskottaa, vaikka on tila, jossa ei kovin siististikään tarvitse olla. Perennoja en jaksa nykyisin purkkeihin kylvää ollenkaan. Mutta sitten on aivan toista, kun pääsee ulos ja saa lapion käteensä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuri on pitänyt!,No, tomaatit tuli myös kylvettyä, kun siivoilin siemenlaatikkoani ja löysin vanhoja pussinpohjia. Muuten on pysynyt maltillisena.

      Poista
    2. Siitä varmaan tulee hvyä mieli, kun tomaatit ovat alusta asti itse kasvatettuja, jos vaan onnistuvat saamaan riittävästi valoa. Maltillisuus kylvöksissä kyllä helpottaa sitten jossain vaiheessa tätä elämää :D :D .

      Poista