perjantai 17. helmikuuta 2017

Krookuksen nuppuja ja lumikon loikkia

Viime päivinä valo on ollut ihan erilaista. Sellaista, että työhuoneessa on vaikea istua, kotona tekisi mieli pestä ikkunat ja väkisinkin reitti autolta kotiovelle kiertää kivikkopuutarhan kautta (jos vaikka siitä umpijäisestä maasta jo pilkottaisi ensimmäinen lumikellon piippo). Kuistilla valo on tehnyt tehtävänsä. Ruukkuihin istutetut krookukset ovat jo nupulla.

Pian kukkivat ensimmäiset krookukset
Niinkuin vähän aikaa sitten postasinkin, persikkapuu on aloittanut kukintansa.

Persikka ilahduttaa kukinnallaan kuistilla
Sinisade on kasvattanut jo monta pitkää versoa ja uusia lehtiä. Kärhönkin silmut ovat jo aika pullollaan. Ruusut ovat täydessä kasvussa. Vähän keväistä tunnelmaa häiritsevät hyasintit, jotka sinnikkäästi vain kukkivat ja kukkivat. Tai no kukintaa enemmän häiritsee niiden jouluinen tuoksu, joka peittää alle kaikkien muiden kevätkukkien hennon tuoksun. Yleensä istutan hyasintit keväällä maahan, joten en näitäkään raaski pois heittää.

Sitkeät hyasintit jaksavat kukkia monta kuukautta viileässä
Myös ensimmäiset esikasvatukseni ovat itäneet. Kuukausimansikan hentoja alkuja pilkistelee mullasta. Nyt olen koittanut niitä kovasti hoivata: suihkuttelen säännöllisesti, pidän kasvivalon alla. Tänä vuonna todella panostan siihen, että saisin kasvini elossa ulos. Määrän sijaan nyt on laatuun keskittymisen vuoro.

Pikkuiset kuukausimansikat ovat hellässä hoidossa
Ulkona eläimillä on myös kevättä rinnassa. Linnut ja oravat kisailevat ympäriinsä. Eilen närhet tulivat isona parvena nokkimaan ruusunmarjoja. Hyvä juttu. Kun istutin ruusutarhan, yksi kriteeri oli, että pensasruusujen pitäis tehdä kiulukoita lintujen syötäväksi. Yleensä kiulukat kyllä jäävät kuivumaan ja mustumaan pensaisiin. Lintuja ne eivät ole liiemmälti ennen kiinnostaneet. Mustarastaatkin ovat palanneet penkomaan lehtikasoja. Hyvä sekin, rastaat kuulemma syövät kotiloita.
Myös lumikko tuli vierailulle pihaan. Sen touhuja oli hauska seurata keittiön ikkunasta, sillä raukan valkoinen suojaväri toimi vähän päin vastoin täällä lumettomalla pihalla. Kovasti oli lumikollakin vauhti päällä, kun se viipotti kivien välissä ja kasvien alla. Bongaatko tästä kuvasta lumikon?

Löydätkö kuvasta lumikon?
Ensi viikon hiihtolomailen. Ehkä hieman myös puutarhailen. Uudet raivaussakset odottavat...










4 kommenttia:

  1. Vau... ihana nuppuinen persikka.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Persikka aloitti tosi aikaisin tänä vuonna❤ Hyvää viikonloppua sinullekin.

      Poista
  2. Vitsi, minun mansikat eivät ole vielä itäneet... voi olla että olosuhteet eivät ole ihan parhaat. Mutta onneksi muuta kasvaa, niin jaksaa odotella mansikkaakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin ne pimeään ja lämpimään pannuhuoneeseen itämään ja pari viikkoa siinä taisi kestää, että itivät. Mulla mansikat ovat toistaiseksi ainoat kylvöt, joten ne saavat aika jakamatonta huomiota. Haluaisin tehdä lasten leikkipaikan viereen reunuksen näistä kuukausimansikoista.

      Poista