keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Kateissa 17 kg sipuleita ja kaivuri

Syystyöt seisovat. Ensin katosi kaivuri. Se oli jo pihassa ja siitä otin blogiini kuvankin, mutta kuljettajaa ei vain näkynyt. Siinä se kaivuri seisoi pihassa ja joka päivä odotin töistä tullessani, että syreeninvesat olisivat kadonneet, kivet olisivat järjestyksessä ja itä- ja pohjoispäätyyn olisi muokattu sovitut istutusalueet. Yhtenä aamuna sitten kuulin ilokseni kaivurin ääntä. Vihdoinkin! Mutta turhaan innostuin. Kaivuri vain haettiin pois. Ilmeisesti kiireellisemmät kaivuutyöt odottivat. Eikä ole sen jälkeen kaivuria näkynyt, vaikka perään on muutaman kerran soiteltu. En oikein uskalla lisää taimiakaan alennusmyynneistä hamstrata, kun tämä kaivurin saaminen on näköjään jokin täysin korkeimpien voimien hallussa oleva asia.
Ruusut jaksvat vielä avata nuppujaan, vaikka ollaan jo lokakuussa
Toisaalta, ny on hukassa myös sipulit, joten ei sillä istutusalueen mylläyksellä niin kiire ole. Tilasin melkein tuhat kukkasipulia Hollannista ja sieltä tuli viestiä, että saapuvat 22.9. Eipä ole niitäkään kuulunut. Lajittelukeskuksessa vieläkin majailevat. Olen yrittänyt saada jotain tahoa kiinni, että selvittäisivät, miksi ne sipulit yhä vain siellä majailevat, mutta kukaan ei vastaa yhteydenottoihini.
Syyssyrikän pitäsi houkutella perhosia, mutta kukinta taisi alkaa vähän liian myöhään
Vähän on nyt siis mennyt plörinäksi nämä minun supersuunnitelmani tehokkaasta syksystä. En tahtoisi tuhatta istutuskuoppaa rautakangella routaankaan pistellä, joten peukut pystyyn ja sormet ristiin. Pelkkä kaivurin ajatteleminenkin saa ohimon tykyttämään tällä hetkellä ikävästi, joten jatkan itseni huijaamista ja odotan joka päivä töistä tullessani, että piha on siistitty ja täynnä syvämultaisia istutusalueita ja tuhat sipulia odottaa vahingoitumattomana kuistilla, että vain tökkään ne uuteen muhevaan multaan.
Seuraavana syyspuuhana onkin ruukkujen raahaaminen kuistille.







sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Jaksaa, jaksaa...

Vielä jaksaa - niin puutarhan kuin puutarhurinkin. Metsäpuutarhassa hortensiat punertuvat päivä päivältä enemmän.
Ruusutarhassa kanadalaiset ruusut eivät tapansa mukaan tajua painua levolle. Tarhakeltakärhö Anita on myöhäinen kukkija ja kasvusto onkin vielä täynnä pulleita nuppuja.
Puutarha jaksaa porskuttaa, mutta puutarhuri alkaa jo hyytyä. Voisi siirtyä vähän talvipaussille. Mutta toisaalta syksyllä iskee aina viime hetken rutistus. On pakko vielä jaksaa istuttaa, kun taimistolta saa niin halvalla syysaleista. On pakko jaksaa upottaa satoja sipuleita maahan, koska keväällä niistä on niin paljon iloa. Työlistoja ilmestyy sivukaupalla, mutta kevään innosta ei ole enää jälkeäkään.
Onneksi on tällaisia lämpimiä kauniita viikonloppuja. Tulimme mökiltä aikaisin, joten ehdin vähän työstää metsäpuutarhan kohennusta kaipaavia osia. Lisäsin taimialeista ostamiani jaloangervoja ja hortensian "Bombsell" tähän polun viereen. Paikka on ehkä vähän kuivahko, joten istutukseni eivät ole vuodessa kovinkaan kummoisesti villiintyneet.
Istutuksen keskelle jäänyt kanto on saanut hauskan sammalpäälysteen. Ihana pikku jakkara.
Toinen kohta metsäpuutarhassa, joka vielä kaipaa kohennusta on tämä alue. Tässäkin on vähän liian vähän maata ja kuiva kesä oli saanut kasvit kasvamaan ja kukkimaan aika kituliaasti. Kaivoin pensaat ylös, lisäskin kahdeksan säkkiä rodomultaa, runsaasti kompostia sekä haravoin läjän havuja, käpyjä ja lehtiä ja tähän uuteen seokseen istutin vanhat pensaat sekä kasan uusia. Tänne päätyivät uusista kasveista hortensiat "Vanilla fraise" sekä "Polar bear", grönlannin pursu, jaloangervoja sekä hyvässä alessa ollut magnolia "Leonard Messel". Lisäksi revin toisaalta metsäpuutarhasta rönsytiarellaa ja torkkäilin paljoja sinne tänne. Se kasvi on loistava leviämään. Vielä kaipaisi muutama paikka metsäpuutarhassa hienosäätöä ja ruusutarhassa pitäisi lähinnä kitkeä ja laittaa sipulit maahan. Sitten se olisi paketisssa tältä vuodelta. Vai onko sittenkään...
Tadaa! Kaivuri on vihdoin täällä! Viime viikolla kaivettiin viemäriputki ja tällä viikolla pitäisi talon itä- ja pohjoispuolella kaivurin vähän kaivella pintamaata ja tuoda uutta kasvualustaa, villiintyneitä vanhoja syreenejä pitäisi poistaa juurineen ja siirrellä kiviä. Sitten se oma urakka vasta alkaa.
 Pohjoispuolella näyttää nyt tältä. ONNEKSI viemärihommat kaivettiin juuri täällä, missä en juurikaan ole ehtinyt aloittaakaan, eikä talon toisella puolella, jossa olen vuosia nyhrännyt puutarhaa.
Kaivuri oli löytänyt uusia suuria kiviä kaivaessaan ja nostellut niitä esiin. Voi mitä ihanuuksi niiden ympärille voikaan istuttaa. Luulen, että tänä vuonna puutarhakausi kestää maan routaantumiseen asti ja se saattaa täällä tapahtua vasta ensi vuoden puolella. Jaksaa, jaksaa...

tiistai 12. syyskuuta 2017

Viekö puutarhanhoito aikaa?

Työkaverini kysyi joku päivä minulta, eikö siihen mene hirveästi aikaa, kun on talo ja mökki ja pihat kummassakin hoidettavana. "Ei siihen aikaa mene", vastasin sen enempiä pohtimatta ja ihan rehellisesti vastasinkin. Tajusin vain jälkeenpäin, että oma näkövinkkelini on asiaan ehkä hieman vinksahtanut.
Mietitäänpäs. Keväällä olen pihahommissa aina kun pystyn. Teen työni usein ilman lounastaukoja ja kahvitteluja, jotta pääsen lähtemään aiemmin hetkeksi puutarhaan touhuamaan, ennenkuin haen lapset hoidosta. Keskimäärin arvioisin, että vähintään tunti tai kaksi päivässä menee puutarhassa työpäivän jälkeen. Vapaapäivinä tai jos lapset ovat vaikka mummolassa en lähde ollenkaan pihasta. Kesällä mökillä ollessamme olen koko ajan lasten kanssa puutarhassa ja puuhailen siinä sivussa jotain puutarhajuttuja. Mutta en minä pihalla olessani koko ajan mitään varsinaista puutarhatyötä tee. Ei siellä leikkuri koko ajan laula tai lapio kuoppaa kaiva. Paljon myös katselen puutarhaani, kävelen ympäriinsä ja haistelen ruusuja. Voiko ruusujen haistelu viedä aikaa?!
Puutarhassa puuhailun lisäksi luen lähes joka päivä puutarhalehtiä, blogeja, kirjoja tai katson puutarhaohjelmia. Suunnittelen vihkooni istutuksia ja ensi vuoden projekteja tai kiertelen taimikaupoilla. Iltaisin nukkumaan mennessä usein ajattelen viimeiseksi puutarha-asioita. Ja silti vastasin "Ei siihen aikaa mene".
No, minusta aika ei mene puutarhanhoitoon. Paras aika ON puutarhanhoitoa. Ja mitä enemmän on puutarhanhoitoa, sitä enemmän on siis tätä parasta aikaa. Eli tällä päättelyllä mielestäni puutarhanhoito TUO aikaa.
Ehkä järkeni on puutarhahulluuden myötä hämärtynyt, enkä ymmärrä, että puutahranhoito VIE kallisarvoista aikaani, eikäs suinkaan tuo sitä. Hmm... Ehkä näitä pohdintoja ei kannata jakaa muiden kuin vertaispuutarhahullujen kanssa, joten onneksi teitäkin löytyy!

perjantai 8. syyskuuta 2017

Syksyistä sisääntuloon

Ahdistaa niin kesän loppuminen, että päätin tuskastelun sijaan koittaa psyykata itseni väkisin näkemään syksyn ja talven hyvät puolet. (niitä ei oikesti ole! huutaa sisäinen ääni, mutta koitetaan). Ensinnäkin tein ensimmäistä kertaa ikinä kunnon syysistutukset. Sisääntulo on aina ollut enemmänkin multapussi- ja kastelukannuvarastona, mutta nyt eräänä iltana päätin tehdä tähän syksyisen, siistin sisääntulon.
Kesällä tarttui alennusmyynneistä nämä kolme parvekelaatikkoa ja ripustin ne pergolan reunaan. Näihin istutin valkosita callunaa ja pensastädykettä (hebe taitaa toinen nimi olla).
Koitin kerrankin pitää istutuksen yksinkertaisena. Raahasin isot rikkinäiset ruukut tähän myös (säröt takapuolella), täytin puolilleen kävyillä, laitoin väliin katekankaan ja mullat ja pari valkoista krysanteemia. Kaikkiin istutuksiin tungin vielä nurmikosta kitkemääni maahumalaa. Lopuksi viimeistelin alueen tuomalla alaterassilta eukalyptuksen ja runkoruusun.
Niin ja arvatkaas, mitä tuo vasemmalla kiiviköynnöksen vieressa kasvava maljaköynnös maksoi? Euron! Oli pakko ottaa poistolavalta mukaan.
Tästä tuli mieleeni toinen syyskuun ihanimmista asioista puutarhurille: taimialet! Taimialeihin kannattaa mennä ajan kanssa ihan rauhassa ja isolla autolla.
Muita kivoja syyskuun juttuja on kuistin huonekasvien kantaminen takaisin sisälle ja ulkona kesästä nauttineiden ruukkujen vähittäinen siirtäminen sisätiloihin. Aloitin aremmista ensin. Banaani on kasvanut huimasti kesän aikana. Kolibrikukkakin näyttää ihan hyvinvoivalta. Kamelia on muodostanut laskujeni mukaan seitsemän nuppua. Hurja parannus viime vuoden kolmeen. Vähän säätilojen mukaan alan pikkuhiljaa kantaa muitakin ruukkuja tänne.
Syyssyrikkä vasta aloittelee kukintaansa. Sitä en kyllä vielä kuistille siirrä, koska hankin sen nimenomaan perhoskasviksi.
Ihmeköynnöskin alkoi vasta nyt kukkia. Siitä voi kyllä tulla ihan kaunis, kunhan tästä vähän kasvaisi.
Syyskuussa on myös hyvä aika siirtää kasveja puutarhassa. Ruusutarhassa olisi vielä muutama uutta sijoitusta tarvitseva ruusu. Ja yksi Easy Elegance -ruusu on istuttamatta. Hyvä siirrellä, kun ei tarvitse kastella. Onpa ihanaa kun sataa..(yyhyyyyy!)
Kukkasipulit istutan yleensä vasta lokakuussa. (Taisin taas tilata yli 1000 sipulia.) Samoin perennojen syyskylvöt sopivat paremmin kuukauden päähän. Lokakuussa olen yleensä saanut loppukauden paniikin ja raivannut vielä jonkin uuden istutusalueen. Ehkä vihdoinkin valkoisen puutarhani.

Kivoja syksyn päiviä kaikille!

tiistai 5. syyskuuta 2017

Hortensiat - metsäpuutarhan syksyn pelastajat

Metsäpuutarha on ollut kevään rodo- ja atsaleatykityksen jälkeen kesän hiljaiselolla. Onneksi syksyllä alkaa uusi ilotulitus, kun hortensiat ja kiinanjaloangervot kukkivat.
Syksy on punertanut hortensioiden kukinnot kauniisti.
Yritin etsiä nimilappuja hortensioihini, mutta turhaan. Etualalla melko valkoisena on muistaakseni Bobo. Männyn takaa kurkkii muistaakseni Vanilla fraise.
 Olisiko tämä punertaja Pink Annabelle?
Olen yrittänyt luoda joka kauteen vähän yhtenäisyyttä metsäpuutarhaan jollain kasvilla, jota olisi vähän joka puolella, sillä muuten olen metsäpuutarhaan istutellut pensaita ihan intuitiolla ilman suunnitelmaa. Alkukeväällä alueen ilmettä yhdistää narsissit ja helmililjat, vähän myöhemmin rönsytiarella. Syksyllä yhdistävänä kasvina on kiinanjaloangervo, jonka violetit kukinnot pilkistelevät muiden kasvien lomasta.
Endless summer -hortensiani ei ole loputonta kesää kyllä nähnytkään. Olen sen kerran nähnyt kukkivan, silloinkin surkeasti. Viherkasvina se lähinnä kasvaa, mutta olkoon nyt siinä. Muualla metsäpuutarhassa mustialanhortensiat ja muut parin viime vuoden aikana istuttamani hortensiat kukkivat vielä aika surkeasti. Ehkä ensi vuonna jo kukinta olisi ympäriinsä runsaanpaa.
Viilenevät ilmat olivat saaneet The President -kärhön kukkien värin oudon siniseksi (vai mikä lie syynä). Kietoutuneena tarhakeltakärhö Anitaan huomasin niiden muodostavan Suomi 100 -teemaistutuksen :) Enpä sellaista muistanut tehdäkään. Hyvä, että puutarha itse hoiti homman.

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Ajatuksia valkoisesta puutarhasta

Olen aloittanut puutarhani muokkaamisen talon eteläpuolelle jäävästä tontin osasta. Sinne on vuosien aikana rakentunut ruusutarha, metsäpuutarha, ruukkupuutarha, kaktuspenkki, kärhöpergolat sekä tämän kesän uutuutena tropiikkipenkit riippukeinun eteen.
Eteläpuoli alkaa siis olla hallussa, joten on aika siirtyä toisiin ilmansuuntiin. Olen jo pari vuotta halunnut raivata talon itäpäädyn tontista valkoiseksi puutarhaksi. Yleensä rakastan värejä ja niiden yhdistelmiä, mutta vaihtelun vuoksi voisi tuo puolivarjoinen alue ollakin vain vihreää ja valkoista. Tänä vuonna minun piti tuo osa puutarhaa perustaa, ottaa lapio ja kuokka käteen, alkaa poistaa nurmikkoa, muokata maata, kantaa multasäkkejä, latoa laattoja, istuttaa aitaa... Sitten mieheni kertoi, että pihaan pitää kutsua kaivuri jonkin taloteknisen ongelman ratkaisemiseksi ja minua alkoi laiskottaa. Ehkä kaivuri poistaisi nurmikon, muokkaisi maan ja toisi lisää kasvualustaa ja minun hommakseni jäisi vain laatoitukset ja istutus muhevaan maahan. Jäinkin odottamaan kaivuria. Ja odotan edelleen. Välillä muistuttelen ja kyselen asiasta, mutta kuulemma kyllä se jossain vaiheessa tulee... aargh! Jossain vaiheessa! Minä haluan valkoisen puutarhani heti!
Valeistutuksessa on ollut koko kesän valkoisia kasveja. Tähtiputki "White Giant" on täydellinen visiooni luonnollisen villistä valkoisesta istutuksesta, jota muotoonleikatut taikinamarja-aidat reunustavat. Tähtiputksesta minulla on lisäksi "Alba" sekä muutam "Shaggy" valmiina istutettavaksi.
Tämä ruusutarhassa kukkiva New Dawn ei varmasi niin viihtyisi puolivarjossa, mutta olen ajatellut istuttaa valkoiseen puutarhaani muutaman "Louise Bugnet" -kurtturuusun, joiden luvataan kukkivan myös varjoisimmissa paikoissa.
Muita valkoiseen puutarhaan pääsyä odottavia kasveja on mm. valkoinen syysleimu.
Myös valkoalpia kokelin kesällä ja sitä haluan istutukseen ehdottomasti mukaan.
Istutin keväällä siemenestä valkotupakkaa, joka sai tämän kesän kasvaa tropiikkipenkeissä. Sitä voisin myös ensi kesänä kasvattaa täyttämään tyhjiä kohtia valkoisessa puutarhassani - tuoksu on iltaisin huumaava.
Olen lisäksi tilannut valkoisen sormustinkukan ja akileijan siemeniä ja tarkoituksena olisi kylvää niitä jo syksyllä ulos. Tilauksessa on myös valkoisia tulppaaneja, narsisseja, scilloja, koiranhampaita ja muita ihania kevätkukkijoita. Istutettavaa olisi siis jo melkoisesti ja sormet todellakin syyhyäisivät vielä yhteen syysprojektiin. Kunnes kaivuri saapuu, voin vain haaveilla rauhallisesta valkoisesta puutarhasta ja sen köynnösmajasta. Tällä hetkellä unelmani näyttää tältä. Vai ottaisiko vain lapion kauniiseen käteen...

torstai 24. elokuuta 2017

Elokuun lohtukasvit

Pieni paniikki iski, kun työt alkoivat ja aamut viilenivät. Tässäkö se nyt oli?! Kesä on ohi ennenkuin se ehti alkaakaan. APUAAAA! Kaivelin viime syksyn blogipostauksiani ja lohdukseni luin, että vielä joulukuussa pihassa oli viime vuonna kukkineet orvokit :D Marraskuun postauksissa kukkivat vuodenajasta seonneet sammalleimut ja oli siellä ruusujakin vielä kukassa. Eli vielä neljä kuukautta hyvää puutarhakautta jäljellä :D
Pieni puutarhakierros piristi myös syksyn synkentämää mieltäni. Monet kärhöt ovat komeimmillaan.
Viime vuonna istuttamistani jalokärhöistä The President on vielä kukassa. Puolet versoista kasvaa ylös pergolaa, niinkuin pitääkin, mutta puolet kukista on kasvanut salaa maantasalle ja ne pilkistelevät kurjenpolvien seasta.
Tällainen yllätyskärhö on alkanut kukkia yhdessä ruusupensaassa. En yhtään muista, mitä olen istuttanut ja koska. Kauniin värinen joka tapauksessa.
Lumikärhöjä olen aiemminkin ylistänyt, mutta täytyy vielä kerran kehaista niitä. Mahtavat pilvet kukkia. Tarhaviinikärhötkin sieltä välistä pilkistelevät.
Ihana nousta autosta kun pään päällä roikkuu tällaisia kukkaversoja.
Muutama vuosi sitten hullaannui tarhaviinikärhöistä ja istutinkin niitä viisi pihaan. Tämän alla kuvatun Södertäljen sidoin alkuvuosina viereiseen mäntyyn ja se näytti oikein hienolta kasvaessaan sitä pitkin. Nyt parina vuonna se on ehtinyt livahtaa viereiseen ruusupuskaan, ennekuin olen sen versot sitonut ja niitähän ei sitten enää sieltä pois saa.  
Ruusutarhassa on alkamassa uusintakierros kukinnassa, kun suurin osa kanadalaisista ruusuista aloittaa syyskukintansa. New dawn on täynnä lupaavia nuppuja.
 
 

Pari viikkoa sitten ostin vähän vahvistusta ruusutarhaan. Valitsin tällä kertaa ruusut pelkästään koon ja tuoksun mukaan. Halusin melko pieniä ruusuja, jotteivät ne tukkisi ruusutarhan polkuja, niinkuin monet sinne istuttamani pensasruusut. Päätin vähän rohkeammin ostaa myös vartettuja ja jalompia ruusuja ja testata niiden talvehtimista.
Yllä yksi neljästä uutuudesta H.C. Andersen. Kirkkaanpunaista ei juurikaan puutarhasta löydy, mutta kyllä tällainen pieni punainen piristysläiskä aina mukaan mahtuu.
Tämä lohenvärinen ruusu oli jokin renessanssiruusu. Tämän tuoksu oli niin ruusuinen, että oli pakko ostaa tällainenkin herkkis. Ruusut ja kärhöt ovat ihania loppukesän kukkijoita, mutta kyllähän täällä paljon muutakin on kukassa: hortensiat, jaloangervot, kurjenpolvet, daaliat... Lemmikitkin ovat aloittaneet uuden kukinnan ja muistuttavat keväästä ja sen odotuksesta. Voi kun voisi siirtyä syyskuusta suoraan jouluun ja joulusta huhtikuuhun.
Ihania elokuun iltoja kaikille!

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Uusia ystäviä - vanhoja vihollisia

Aloitetaan viikonlopun mukavista kuulumisista. Kesäloman viimeinen viikonloppu tuli vietettyä missäs muuallakaan, kuin mökillä. Olen peura-aidan jälkeen muokannut lähes kaikki istutusalueet, jakanut kasveja, siirrellyt uusille paikoille, laajentanut kukkaistutuksia sekä tietenkin tuonut saareen uusia kasveja. Kuukaudessa uudet kasvit ovat jo kotoutuneet uusille asuinsijoilleen.
Isoon paraatipenkkiin ostin etureunaan kaksi uutta maanpeittoruusua. (kolmas täytyy vielä ostaa!). Toisen nimi oli Sommer 2000 ja tämä kuvassa kukkiva on Sommarwind. Olen niin iloinen, että keksin nämä maanpeiteruusut. Pähkäilin kauan, mitä tähän etureunaan muurin viereen voisi istuttaa, mutta nämä sopivat juuri tähän tarkoitukseen. Eivät kasva puolta metriä korkammaksi ja versot roikkuvat kauniisti kivimuurilla.
Paahteiseen nurmikkoa rajaavaan penkkiin istutin mirrinminttujen seuraksi kolme purppuratulikukkaa (Plum Smokey nimeltään). Kaunis kuin mikä. Toivotan viihtymistä ja innokasta siemennystä.
Paahdepenkiin niinikään hankin pari koreakärsämöä. Valkoiset kukinnot loistavat raikkasti muuten värikkäästä sillisalaatista.
Värikkäästä puheenollen... oli pakko vielä lisätä väriä ja ostaa muutama karvasilkkiyrtti. Upea oranssi kukinta.
Pari vuotta sitten heittelin paahdepenkkiin kärsämösekoituksen, jossa oli eri sävyisten kärsämöiden siemeniä. Nyt vaaleanpunaiset ja pinkit kärsämöt ovat kasvaneet kukintaikään.
 Vielä odottelen aprikoosinväristen kärsämöiden ilmestymistä.
Kylvin kesällä myös pari pussia kesäkukkasekoitusta maahan. Muutama kukka sieltäkin on tullut, vaikka peurat ovat nämä parturoineet melko tarkasti. Kesäkukkamaahan ilmestyi myös runsaasti tilliä :) Sopii oikein hyvin kesäkukkiesn sekaan.
Saavuttuamme mökille huomasin heti, että puutarhassa oli taas käynyt kutsumattomia vieraita. Amppelimansikat oli kaluttu viimeistä lehteä myöden. Myöskin uudet maksaruohon taimet oli typistelty ja kaikkialla uusissa istutusalueissani oli tuttuja jälkiä - PEUROJA! Eikö edes kaksimetrinen aita riitä?!?!? Lannistuneena laahustin sisään kahvia keittämään, kun jo hetken päästä näin ikkunasta, että vadelmamaalla oli syömingit käynnissä. Menin varovaisesti pihalle, etten pelästyttäisi ihan hysteeriseksi valkohäntää, mutta halusin nähdä omin silmin, mistä ne tulevat yli. Peuran ilme oli kuin peuran ajovaloissa. Se kulki minut huomattuaan edes takaisin aidan viertä ja välillä kääntyi minua huolestuneesti katsomaan. Kohotin vähän kättäni ja se oli liikaa - vain metallin helähdys kuului, kun peura loikkasi yli kaksimetrisen riista-aidan. :( Kaksi minuuttia ajattin luovuttavani, mutta sitten sisuunnuin ja aloin jo suunnitella kaikenlaisia korotuksia aitaan. Ehkä kolmimetrinen aita riittäisi...Tänään kävelin läpi koko aidan ja tutkin, olisiko jossain kohtaa, josta peurojen olisi helppo yli hypätä. Sitten sen löysin! Mieheni oli virittänyt väliaikaisen esteen puuvaraston ja aitan välille  ja tuuli oli ilmeisesti kaatanut sen. Peurat olivatkin ilmeisesti sieltä tulleet pihaan! Mikä onnen päivä! Nyt siihen on naulattu verkkoa ja olo on taas luottavainen. Sotaa ei voitetan näköjään yhdessä kesässä, mutta vielä ei ole aika luovuttaa.