Kärhövyöry

Nyt kun kukinta ruusutarhassa on laantunut, ovat ilonani uusin ennätyksiin röyhähtäneet kärhöt.

 Pihassamme kaupungissa on autopaikka, jonka ylle on rakennettu kahdeksan metriä pitkä pergola. Olen tähän pergolaan istuttanut nelisen vuotta sitten neljä tarhaviinikärhöä sekä niiden väleihin kolme lumikärhöä. Nämä ovat osoittautuneet hyvin vaatimattomiksi ja kestäviksi kavereiksi. Annan keväisin kompostimultaa ja siinä se. En yleensä edes leikkaa näitä. Saati sitten kastele.

 Lumikärhöt ovat alusta asti kasvaneet hurjaa vauhtia, mutta nykyään ne hurahtavat korkeuksiin ja täyttyvät valkoisiin kukkasiin. Tarhaviinikärhöt ovat vähän hätää kärsimässä, mutta urheasti vielä pilkottavat lumikärhöjen seasta.

Ensi vuonna ajattelin leikata koko rivin polven korkeudelta, niinkuin kirjoissa neuvotaan. Sitten pitäisi vaan muistaa ajoissa sitoa versoja hyvään järjestyksene pergolaan. Jopa niin, että saisin pitkät versot kasvamaan pergolan päällekin. Nyt ne ryöppyävät sieltä kukkapilvinä alas.

Myös eräs tarhaviinikärhö (Södeltälje) on röyhähtänyt omille teilleen. Olen sen ennen sitonut kuvassa oikealla näkyvään mäntyyn kasvamaan, mutta tänä keväänä se livahti ennen sitomista viereiseen neilikkaruusuun. Nyt on neilikkaruusu vallattu ja näköjään seuravaksi pyritään valtaamaan viereinen sorakäytävä. Melkoinen kasvuvoima tälläkin.

 Viime syksynä ruusupenkkiin istuttamani tarhakellokärhö Arabelle ei vielä vyöry, mutta kukkii silti kauniin sinisin kukin Easy Elegance ruusun ympärillä.

 Keväällä aloitin istutuksen toisen pergolan ympärille. Siihen tulee lähinnä jalokärhöjä, sillä olen rohkaistunut hyvistä kokemuksista niistä mökillä. Eivät ainakaan siellä ole olleet niin vaativia ja oikullisia, kuin olen luullut. Kuvat tästä uudesta pergolasta keväällä istutetuin jalokärhöin olivat niin masentavia, että jätän nyt julkaisematta. Kesän kuumuus yhdistettynä puutarhurin katoamiseen useaksi viikoksi saareen on vähän veroittanut uuden pergolan kukoistusta. Ehkä ensi kesänä sielläkin vyöryy jo kukkameri.

Perhosjuhlat jatkuvat

Piti leikata nurmikko, mutta eihän siitä mitään tullut, kun toinen toistaan kauniinpia perhosia pyöri
silmissä. Nurmikonleikkuun sijaan käytin aikani paitsi perhosten ihailemiseen, myös niiden kuvaamiseen. Hankalaa hommaa, mutta muutama onnistui tällaiselta amatööriltäkin.
Keisarinviitta on komea näky, joka on viettänyt viime päivänsä hyvin pitkälti puutarhan oreganossa. Tänään paikalla oli myös suurempi ja haaleampi yksilö, lieneekö naaraspuolinen keisarinviitta, mutta sitä en saanut kuvaan.

Sinisiipi viihtyy yleensä oreganossa, mutta myös pallerolaukka maistuu.

 Juuri kukkaan puhjennut purppurasilkkiyrtti toimii kauniina taustana nokkosperhoselle.

 Pitkästä aikaa neitoperhonenkin ilmestyi vierailulle.

 Oreganolla oli tungosta.

Hopeatäplä tuli nauttimaan niityllä kukkivista kaunokeista.

Tämä kesä on kyllä ollut ihan mieletön perhoskesä. Lajien ja yksilöiden määrä puutarhassa on kasvanut todella paljon verrattuna edellisiin vuosiin. Toivottavasti tämä suuntaus vain jatkuu. Tämä perhosbongailu vie täysin mukanaan.

Parhaat perhoskasvit

Vaikka lähiaikoina olenkin kirjoittanut enemmän epätoivotuista vieraista puutarhassani - kuten peuroista - niin yleisesti ottaen puutarhani yhtenä tarkoituksena on houkutella eläimiä. Etenkin pikkulintuja, hyönteisiä ja perhosia. Tämä vuosi on ylittänyt kaikki odotukseni perhosten suhteen. Alkukesällä täällä vilisi neitoperhosia ja amiraaleja. Tällä hetkellä pihalla ei voi kulkea aurinkoisena päivänä suorastaan törmäämättä perhosiin: nokkosperhosiin, kaaliperhosiin, sinisiipiin, niittyperhosiin ja moniin muihin, joita en vielä edes osaa tunnistaa.

Perhosia houkutellakseni olen tehnyt tiettyjä kasvivalintoja. Ensimmäinen urakka, johon täällä saaressa viisi vuotta sitten ryhdyin, oli niityn perustaminen. Nykyään niitty jo kukkii kauniisti ja houkuttelee osaltaan hyönteisiä pihapiiriin. Eniten siellä viihtyvät heinäsirkat. Siritys on korvia huumaavaa varsinkin aurinkoisina päivinä.
Perhoset eivät kuitenkaan niityllä parveile. Niillä on ihan omat suosikkinsa. Tällä hetkellä kukkiva iisoppi on aivan ehdoton perhosmagneetti. Siinä voi olla kymmeniä perhosia yhtäaikaa. Erityisesti nokkosperhoset rakastavat tätä kasvia.

 Myös kukkiva oregano kelpaa mainiosti siivekkäille. Alkukesästä penkissä kukkinut salvia, timjami sekä sitruunamelissa ovat myös suosiossa. Onneksi yrttipenkissä on kukassa suurimman ajan kesästä jokin kasvi.

 Pieniä sinisiipiä on niin montaa alalajia, että en vielä osaa niitä toisistaan erottaa.

 Muista kuin yrttikasveista perhosten suosikkeja ovat mirrinminttu, laukat sekä lehtosinilatva.

Olen tänä kesänä laajentanut hyötytarhaani ja penkkejen reunaan päätin kasvattaa lisää iisoppia. Se on niin kaunis, perhosten suosikki ja sitä paitsi helppo kasvattaa siemenestä. Olen myös aloittanut maksaruohojen istutuksen puutarhan takana nousevalle kalliolla. Listalla on erityisesti valkomaksaruohoa sekä isomaksaruohoa. Perhoskesäni ehdoton kohokohta on ollut nimittäin pihassa liitelevä Apollo. En ole koskaan ennen Apolloa nähnyt ja nyt se käy aina silloin tällöin pihassa liitelemässä. Luin perhoskirjasta, että se suosii juuri näitä nimenomaisia maksaruohoja ja haluan tarjota sille hyvät eväät, jos se vaikka palaisi taas ensi kesänä.

Liikaa liilaa

Täällä saaressa puutarhaan valikoituvien kasvien on selvittävä vaativasta testistä: peuroista. Viiden vuoden aikana, kun olen tätä puutarhaa hoitanut, on tänne valikoitunut yrityksen ja erehdyksen kautta valikoima kasveja, jotka eivät peuroille maistu.  Nyt on alkanut itseäni kiusata se, että suuri osa näistä peuroille maistumattomista kasveista on väriltään liiloja tai sinisiä. Varsinkin nurmikenttää rajaava penkki on täysin näitä sävyjä.

 Pääkasvina tässä istutuksessa on mirrinminttu. Penkissä kukkii myös kissanminttua ja pallerolaukkoja.

 Myös liila loistosalvia viihtyy kuumassa ja kuivassa penkissä.

Iisoppi on perhosten suosikki, mutta myös sininen.

Jalokurjenpolvi Orion viihtyy yllättävän hyvin tässä laihassa maassa ja rutikuivassa istutuksessa ja on kukkinut jo kuukauden - kauniin sinisin kukin.

 Ainoa viereiseltä niityltä tähän penkkiin levinnyt kasvi on sininen kello.

Minulla on paljon valkoisia lehtosinilatvoja täällä ja siirsin yhden siementaimen myös tähän siniseen penkkiin. Arvatkaapas, minkä väriset kukat tähän yllättäen puhkesivatkaan? Aivan oikein - niistä useasta kymmenestä siementaimesta, jotka olen tänne tuonut kaupungta, yksi ainoa oli sininen ja se onnistui kasvamaan tähän siniseen penkkiin.

Kovaa yritystä on ollut, että saisin penkkiin myös muita värejä. Olen yrittänyt istutukseen siirtää päivänkakkaroita, mutta toistaiseksi tuloksetta. Myös joka paikkaan leviävät vaaleanpunaiset malvat jostain syystä karttavat tätä penkkiä. Viime vuonna ostamani pinkit siankärsämöt eivät näyttäneet suuresti maistuvan peuroille, joten niiden kukintaa odoton kovasti. Ostin myös juuri viimeksi kaupungissa käydessäni lohenvärisiä idänunikkoja, joiden toivon tuovan vähän vaihtelua tähän sinisyyteen.

Kukkavoimaa!

Kesän kukkahuippu alkaa olla täällä, kun kärhöt ja loputkin ruusut pikkuhiljaa aloittelevat kukintaansa. Myös ruukkukukat ovat jo kaikki kukassa. Tässä gladioluksia.

Talvetin gladioluksen mukulat puutarhavajassa ja ilokseni ne kukkivat aivan yhtä komeasti kuin viime vuonnakin. Taidan talvettaa taas. Edellistalvena minulla talvehti gladiolus kukkapenkissa saaressa. Ihmettelin kesällä, mikä kasvi penkissä oli, kunnes se alkoi kukkia ja tunnistin kasvin. Viime talvi ei sitä enää eloon jättänyt.
Minulla on autopaikan päällä pergola, jossa kasvaa neljä lumikärhöä ja kolme tarhaviinikärhöä. Lumikärhöt ovat aloittaneet jo kukintansa ja näyttää, että ne ovat vallanneet koko pergolan. Sieltä täältä pilkistää kuitenkin viinikärhöjenkin nuppuja, joten ehkä parin viikon päästä näkyy väriäkin tässä pergolassa.

Uusi linnunpönttö köynnöksen suojissa ei kelvannut tänä kesänä kenellekään, vaikka minusta tuo olisi niin idyllinen paikka kasvattaa poikasiaan.
Osa pensasruusuista on jo lopettanut kukintansa. William Baffin kukkii tänä vuonna runsaammin kuin ennen. Sen kukat ovat lähes neon-punaisia.

 Kirjoapteekkarin ruusu on lopettelemassa kukintaansa.

Talvella kärsinyt Easy Elegance -ruusu Music box on avannut ensimmäiset kukkansa. Tämän ruusun tuoksu on suosikkini kaikista tuoksuista.

Myös talvivaurioita kärsinyt Morden blush on jaksanut kukkia. Seuranaan jalokurjenpolvi Orion sekä jaloakileja.

 Vielä viimeinen silmäys ruusutarhan siimekseen ja suunta kohti saarta ja sen puutarhaa.

Kävin kaupungissa taimitarhassa ja mukaan tarttui alennuksesta hämyvuokkoja saareen rakenteilla olevaan varjopenkkiin. Ostin myös erilaisia maksaruohoja, sillä kallio puutarhan takana kaipaa hieman väriä...

Ei ihan uusimmasta Avotakasta

 

Puutarhasta pitäisi aina muistaa myös nauttia. Siis nauttia rauhassa. Ilman kuokkaa, lapiota tai edes puutarhahanskoja. Pitäisi muistaa istua ja vain katsella kaikkea sitä kaunista, jonka eteen puuhastelee keväästä syksyyn. Ja välillä myös talvella. Halusin tänne saareen sellaisia istuskelupaikkoja ja vaikka jo surffailin Ikean sivuilla etsien terassikalusteita, päätin käydä ensin tutustumassa, mitä saaren monista varastoista löytyy.
Varastot ovat ihan täynnä kaikkea mahdollista yli viidenkymmenen vuoden ajalta. Täältä saaresta on aina omat ongelmansa kuljettaa tavaraa, joten helpointa on tunkea se varastoon.
Ensin löysin vanhan keinutuolin aitasta, romuvarastosta löytyi rikkinäinen, mutta tehtävänsä vielä täyttävä pöytä. Matto ja hylly löytyivät puuvajasta. Valkoiset pikkupöydät sopivat myös istuimiksi.

Löysin myös kaikkea ihanaa vanhaa pikkutavaraa, kuten näitä hauskoja metallitölkkejä ja vanhoja kalastuspakkeja. Vähän niitäkin nostelin hyllyyn somisteiksi.

Yhden uuden tavaran ostin tämän istuskelupaikan koristeeksi: tähän kookosamppeliin eivät peurat ylety.

Toiselle puolelle mökkiä vein ikivanhat aurinkotuolit. En uskalla edes ajatella, mitä myrkkyjä kankaaseen on käytetty, että ovat puoli vuosisataa kestäneet homehtumatta.

Laitoin tänne myös hauskan tarjoiluvaunun ja vanhan pianojakkaran, johon voi laskea kahvikuppinsa, kun ihailee sateista saaristomaisemaa.

Yksi uusi tavata tuonnekin livahti. En voinut vastustaa tuulessa siipiään pyörittävää flamingoa. Ilmeisesti kaikkien sukupolvien on jätettävä tänne oma romujalanjälkensä.

Persikka kypsyy, ruusut kukkii - valtakunnassa kaikki hyvin

Parin viikon tauon jälkeen tulimme pistäytymään kaupungissa. Kamera jäi tietenkin mökille, joten kuvat ovat vähän suhruisia kännykällä otettuja. Mutta pakko oli täältäkin nyt muutama otos ottaa.

Terassilla kasvaa ruukussa Red haven -persikkapuu. Talvetin sen viime talvena kuistilla ja keväällä se kukki kauniisti. Pölyttelin kukkia siveltimellä ja puuhun ilmestyi kymmenkunta raakiletta. Puu kuitenkin pudotti raakileet yksi toisensa jälkeen - paitsi tämän yhden.

Mieheni mielestä kyseessä on Suomen kallein persikka. Puun hinta, ruukun hinta ja kaikki työ lisättynä on tämän hinta varmasti sadan euron paikkeilla :D Parasta olla hyvä!

Ruukut portailla ovat säilyneet hengissä talovahtimme ansiosta. Värililjat ovat alkaneet kukkia. Nämä ovat minulle ihan uusia tuttavuuksia. Jostain pussi sipuleita tarttui mukaani ja lykkäsin niitä hätäpäissäni portaiden viereen pengertämääni istutusalueeseen sekä ruukkuihin. Aika pirteiltä näyttää. Oikealla kiipeili seinässä vielä viime kerralla keväällä istuttamani imukärhivilliviini. Nyt tuulet ja sateet ovat ilmeisesti repineet sen kärhit irti muurista ja se kyhjöttää tuollaisena läjänä. Mitäköhän sille kannattaisi tehdä?

Portaiden yläpäässä on ruukuissa kaksi puksipuuta, jotka talvetin niinikään kuistilla. Niistä toinen oli aika kärsinyt jo keväällä ja näyttää nyt heittäneen henkensä ja muuttuneen täysin keltaiseksi. Höh!

Ruusutarhassa kukkii, vaikkei aivan yhtä upeati kuin edellisenä vuonna. Pensasruusut ovat voimissaan, mutta vaikka kanadalaiset ruusut ja Easy elegancet selvisivätkin hengissä, ovat ne jotenkin surkeita tänä vuonna.

Ritausma on tulvillaan kukkia.

 Neilikkaruusu on yksi suosikkejani, vaikkei se tuoksukaan. Se on aina ihan täynnä kukkia ja kasvaa sopivan pystysti eikä lamoile ympäriinsä.

 Neilikkaruusun takana kukkii Henry Hudson, William Baffin, Sointu ja Ritausma. Kukassa ovat myös apteekkarinruusut, nukkeruusut, valamonruusu, Hurdal ja monet muut pensaat. Tuoksu on ihana!

 

Tässä vielä näkymä ruusutarhaan yläpengerrykseltä. Sora on kasvanut kahdessa viikossa täyteen kaikkea rikkaa. Yleensä etualalla näkyvässä männyssä kasvaa tarhaviinikärhö Södertälje. Nyt unohdin sitoa sen versot puuhun tarpeeksi aikaisin ja se olikin livahtanut kasvamaan viereiseen neilikkaruusuun. Toinen puoli ruususta on aivan vihreänä kärhöä. On varmasti aika mielenkiintoinen näky tämä yhdistelmä, kun kärhö piakkoin aloittaa kukintansa.

Jalokärhö Piilu on kasvanut aika hillitysti ruukussaan, mutta kukkii kauniisti silti. Jätän nämä ruukut aina vähän oman onnensa nojaan kun lähden saareen, siksi kai nämä minun ruukkukärhöni ovat vähän kitukasvuisia.

PEURAT!!!

 Kun ilta pimenee, niin tuolta kalliolta metsän reunasta ne tulevat. Saaripuutarhani ehdottomasti viheliäimmät vihulaiset - peurat. Voi mennä kuukausikin, etteivät ne käy puutarhassa; tai ehkä käyvät, mutta eivät jätä jälkiä. Silloin tulen aina varomattomaksi. Jätän suojat laittamatta, istutan kasveja, joiden tiedän niille maistuvan, alan ajattelemaan, että ehkä tänä vuonna saaresta löytyy tarpeeksi ruokaa muutenkin.

Ensimmäinen kesän peurahävikki oli vielä siedettävissä.

Istutin viime syksynä kaksi tarha-alppikärhöä kasvamaan kahden vanhan omenapuun juurille. Uudet versot olivat jo pitkiä, mutta en ollut niitä vielä puuhun sitonut. Kärhöt tuntuvan loukkaantuvan, jos niiden kasvusuunnitelmia tulee häiritsemään, joten versot liehuivat houkuttelevasti juuri turvan korkeudella. Napsis! Siitä lähtivät molemmilta kärhöiltä kevään kasvut yhtenä yönä. Onneksi kasveja ei oltu nyhdetty sentään maasta, niinkuin usein peuroilla on tapana. Olen näitä taimia nyt yrittänyt hemmotella uuteen kasvuun jopa kastelemalla kastelulannoitteella. Katsotaan miten käy.

 

Seuraavaksi katosivat yhtenä yönä uuden patioruusuni kaikki kukat. Istutin keväällä kasvihuoneeni terassin viereen tyhjään koloon vaaleanpunaisen patioruusun. Ruusu oli täynnä kukkia, kun joku herkkusuu oli sen käynyt siististi parturoimassa kukattomaksi. Onneksi nuppuja on runsaasti, joten ehkä pääsen kukista taas pian nauttimaan. Ei huomattavaa tuhoa tässäkään.

 

Mutta sitten tuli isku, joka tuntui.

 Perustin keväällä ensimmäisen perunamaani saareen. Jotta tähän pieneen maahan asti päästiin, piti kaivaa ylös valtava syreeni, siirtää valtava vanha komposti tähän maaksi, viherlannoittaa yksi kesä, kitkeä, muokata, idättättää ja vihdoin minulla oli elämäni ensimmäinen perunamaa, joka kuivuudesta huolimatta näytti ihan oikealta perunamaalta.

Ei näytä enää. Kaikki lehdet on nyhdetty parempiin suihin. Myös vieressä oleva sipulimaa oltiin syöty seuraavana yönä. Sipuleihin eivät peurat ole edellisinä vuosina koskeneet, mutta ehkä on aika suojata nekin verkolla. Ja ehkä varmuuden vuoksi valkosipulitkin.

 

Kaikkea ei voi peurojenkaan piikkiin laittaa. Siirsin viime vuonna kuusi pionia tänne mökille kaupungista ja yksi ainoa ei ottanut nokkiinsa muutosta vaan kasvatti kaksi nuppua. Näitä kahta nuppua tarkkailin ja odotin malttamattomana niiden avautumista. Kun sen aika tuli, huomastin, että toinen kukka puuttui täysin. Syytin tietenkin myös tästä peuroja, kunnes minut kutsuttiin leikkimökkiin Heinähatun ja Vilttitossun syntymäpäiväjuhliin. Syntymäpäiväkakku muistutti epäilyttävästi vaaleanpunaista pionia.

Tietenkin yksi tämän paikan ihanuuksista on se, että luonto on todella lähellä. Lintu- ja hyönteiskirja ovat kovassa käytössä, kun koko ajan törmää uusiin tuttavuuksiin. Peurojen lisäksi olen tänä kesänä törmännyt myös oudosti päiväsaikaan hiippailevaan supiin, vierasmökin alla pesineeseen pelottomaan minkkiin ja sen kahteen poikaseen, rantakäärmeeseen sekä merellä pärskivään hylkeeseen. Tänään siivosin yläkerran lastenhuoneesta kaksi kuollutta lepakkoa  (toinen oli jäänyt kiinni kimaltelevaan sydäntarraan) sekä saunan lauteiden alta kuolleen hiiren. Hetkittäin luonto voisi siis olla myös vähän kauempana. Varsinkin kun kyse on peuroista (tai punkeista).