tiistai 14. marraskuuta 2017

Rähjääntynyttä romantiikkaa ruusutarhassa

Auringon pilkahtaessa sadepilvien takaa, kävelin pitkästä aikaa ruusutarhaan. Pakkasten hellitettyä hetkeksi, kiirehtivät ruusuni vielä epätoivoisesti availemaan väsyneesti viimeisiä nuppujaan. Näyssä on jotain kaunista: viimeiset kesän rippeet taustanaan ruska-asuaankin jo riisuva puutarha.
New Dawn on kaunis vielä marraskuussakin
Kanadalaiset ruusuni ovat toivottomia romantikkoja. Ne peittyvät pakkaseen ja lumeen lehdet vihreänä ja nuput raollaan vuodesta toiseen. Easy Elegance ruusuistani Music Box on ollut kestävin ilman mitään talvehtimisongelmia, vaikka se onkin viimeisin jääräpää. Nytkin se on kasvattanut vielä uusia versoja ja nuppuja.

Music Box on ikuinen optimisti Suomen syksyssä
Valkoinen neilikkaruusukin on nostanut vielä viimeisen kukkatertun ilmoille terttuseljan varjossa.
Valkoinen neilikkaruusu on ahkera kukkija varjossakin
Soinnun oli pakko näyttää vieressä kukkivalla Ritausmalle, että kyllä hänkin vielä jaksaa.
Ruttuinen Ritausma
Suttuinen Sointu
Toiset tarhakurtturuusut osaavat lopettaa leikin ajoissa. Ne vaihtavat värjöttelevät nuput syyssäässä hohtaviin kiulukoihin ja varastoivat lehtiensä vihreän talven varalle.
Ruusun järkevämpi syysasu
Nukkeruusn kiulukat ovat pieniä kuin pihlajanmarjat.

Nukkeruusun pikkuruisia kiulukoita
Onnea talvehtimiselle rakas ruusutarhani. Toivottavasti näen keväällä kaikki teistä innolla puskemassa uutta versoa kevättähtien lomasta. 
Toivottavasti kohtaamme renesanssiruusunikin kanssa keväällä

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Miten saada puutarhuri talvilevolle?

Siinäpä pulma. Yleensä olen lopettanut puutarhakauden marraskuuhun. On ollut selkeää, kun on ollut päivämäärä, jonka jälkeen puutarha jää talviunille ja voi alkaa miettiä ihan muita juttuja muutamaksi kuukaudeksi. Tänä vuonnakin yritin, mutta talvilevolla en ole vieläkään.
Kallio on vihdoin vapaa risuttuneista syreeneistä
Sain nimittäin vihdoin ja viimein monen kuukauden odottelun jälkeen kaivurin takaisin pihaan ja eipä mennyt kauaa, kun vanhat syreenit oli kaivettu juurineen, samoin kuin vanha risuttunut juhannusruusuaidanne kalliolla sekä sekalaisesti siellä täällä kasvaneet vanhat angervot ja vaahterat. Toisin sanoen hirveä ryteikkö kalliolla on nyt poissa ja alta paljastui lisää kalliota sekä isoja kiviä, jotka kaivuri nosteli ryhmiin. Kaivurinkuljettaja tosin kysyi ensimmäisen päivän päätteksi, että viekö hän kaikki kivet pois vai jätetäänkö joku... Voi apua, jos hän olisi vienyt ne pois. Rakastan isoja kiviä. Varsinkin, kun ne peittyvät sammallella ja kun niiden koloihin voi istuttaa saniaisia, kaukasianpioneja ja japaninvaahteran..(ainakin).
Mitäköhän näiden kivien lomaan päätyykään?
Kaivuri toi paikalla myös runsaasti multaa, jota oli pakko levitellä kallion painalmiin ja muokata uusia istutusalueita ensi keväänä täytettäväksi. Sen lisäksi oli pakko lasten kanssa istuttaa uuteen multa-alueeseen tulppaaneja, ettei ihan paljasta multaa joudu keväällä tuijottamaan.
Maisema on muuttunut ihan kokonaan
En ollut hahmottanut ollenkaan, kuinka suuri alue talon pohjoispuolellakin on, sillä niinkuin kuvailin, se on ollut epämääräisen risukon peittämä. Tänne haluan viidakkomaisen metsäpuutarhan: kärsäkalloja, saniaisia, kilpirikkoa, valeangervoa, sateenvarjomagnolian, japaninsiipipähkinän....(joko ymmärrätte, miksi en pääse vaipumaan talvilepoon). On pakko etsiä niitä syvämultaisimpia paikkoja, suunnitella pientä vesiaihetta viidakon keskelle, kuoputtaa ja kaivella milloin mitäkin.
Tilaa vaikka pienelle viidakolle
Valkoinen puutarha talon itäpäädyssä otti myös vihdoin ensi askeleensa. Tähän päätyyn oli talon laajennuksen yhteydessä kasattu rakennusjätettä, jonka päällä oli tiivis sorakerros, jonka päällä oli 15 cm hiekkamultaa ja surkea nurmikko. Oli ihan tuskaa yrittää lapiolla saada minkäänlaista kuoppaa, kun lapio kalahti milloin tiilenpalaan, milloin mihinkin. Nyt kaivuri kaivoi noin 40 cm syväksi kasvualustan muokkaamalla olemassa ollutta maata ja tuomalla lisää uutta multaa.
Nyt kelpaa istutella.
Valkoinen puutarha on vielä melko musta
Olin kesän ja syksyn aikana nappaillut alennusmyynneistä aina törmätessäni sopivaan valkoiseen kasviin mm. tähtiputkia, särkyneitä sydämiä, syysvuokkoja yms. valkoisia puolivarjoon sopivia kukkia ja nyt vihdoin marraskuun jo koittaessa sain ne istutettua maahan. Maahan päätyivät myös sadat valkoiset sipulikukat. En enää tässä kylmyydessä ja sateessa jaksanut alkaa laatoitusta tekemään, mutta mittasin ja talloin keskelle tulevan polun paikan, niin tiesin suurin piirtein, mihin kasveja ei saa kasvattaa ja voihan niitä ensi keväänä sitten siirrelläkin.
Laatoilla merkitty valkoisten sormustinkukkien syyskylvöt
Olen niin pakahtumaisillani, koska yht´äkkiä minulla on valtavasti uutta valmista tilaa istuttaa kasveja. Hommaa onneksi rajoittaa se, että taimistot alkavat olla tyhjiä ja että ulkona on niin kurja ilma koko ajan. En kuitenkaan pysty olemaan poissa puutarhasta, on pakko kaivella kuoppia, hahmotella polkujen paikkoja, tehdä syyskylvöjä...Mitenköhän saisi itsensä vaivutettua talvilevolle? Niinkuin kasvitkin, myös puutarhuri tarvitsee pienen tauon puutarhastaan, ennenkuin kevät taas villitsee.

maanantai 30. lokakuuta 2017

Merkityksellinen puu -haaste


Sain Tiiulta Puutarhahetki -blogista haasteen, joka on Parasta aikaa -blogin Tarjan alulle laittama. Puun päivän (27.9.) kunniaksi aloitetun haasteen tarkoitus on kertoa itselle merkityksellisestä tai kauniista puusta. Mikäs sen ihanampaa kun räntää ja lunta vihmoo taivaalta, kuin selailla läpi puutarhakuvia ja etsiä sieltä kuvia kauniista puista. Kuvia selaillessa tuli vastaan niin monta merkityksellistä puuta, että kirjoitankin yleisesti puista. Niillä on suuren suuri merkitys puutarhoissani.
Molemmat puutarhani sekä kaupungissa että saaressa ovat täynnä puita, vaikka en ole itse yhtään puuta vielä istuttanut. Tai olen minä kaupunkiin yhden japaninmagnolian istuttnut, mutta se ei ole vielä läheskään puun mitoissa.  
Kaupungissa kasvaa suuria suorarunkoisia mäntyjä, jotka elävät ihan eri maailmassa muun puutarhan kanssa. Siellä ne korkealla tuhahtelevat juurellaan tapahtuvalle kitkemiselle ja muulle piiperrykselle. Ne ovat olleet paikallaan jo ennen kuin talo on viisikymmentäluvulla rakennettu ja ovat nähneet puutarhakasvien tulevan ja menevän.
Mökillä männyt kasvavat madellen kallioita pitkin, kiemurrellen hitaasti ja monet muodot ottaen. Ne kasvavat ilman näkyvää maata mistä tahansa kallionkolosta kuin tyhjästä.
Vastakohtana kippuraisille kallioiden männyille mökkirakennusten suojaan puutarhaan on vuosikymmeniä sitten istutettu hevoskastanja, joka ihastuttaa rehevyydellään ja upealle kukinnallaan.
Voi mikä surina onkaan käynnissä keväällä, kun hevoskastanja kukkii. Koko piha pörisee kumeasti, kun kimalaiset juhlivat.
Hevoskastanjassa on näyttävän kukinnan lisäksi hienot lehdet sekä mahtavat piikikkään hedelmät sykysyisin, joita lapset rakastavat keräillä ja kuoria. Hevoskastanjan lehvästön alla on satumainen tunnelma ja se on loistava kiipeilypuu, sillä sen vaakasuoraan kasvavat oksat alkavat hyvin alhaalta rungosta.
Saareen en ole koskaan istuttanut yhtään puuta. Ei ole tarvinnut. Entuudestaan siellä kasvaa istutettuna mainittu hevoskastanja sekä kaksi isoa omenapuuta. Luonto on täällä muuten hoitanut istutuspuolen ja hyödyntänyt joka ikisen neliösentin maata. Eipä tähänkään kallion koloon olisi tullut mieleen istuttaa pihlajaa.
Puut tekevät minun puutarhani. Vaikka neulasia, lehtiä ja oksanpätkiä kertyy valtavasti ja puutarhakalusteet on harjattava aina puhtaaksi milloin mistäkin siitepölysateesta, en luopuisi puista. Puut tuovat sitä paitsi lintuja ja oravia ilahduttamaan minua talvella, kun muu puutarha on unessa.
Ensi vuonna istutan puun.
Päärynäpuun.  

torstai 26. lokakuuta 2017

1240 sipulia

Viime postauksessani harmittelin hävinneitä kukkasipuleitani ja nyt päästänkin teidät pitkään kestäneestä jännityksestä - sipulit ovat löytyneet! Itse asiassa ne löytyivät pian viime postauksen jälkeen, kun Eurobulb, josta tilasin suurimman osan sipuleistani tänä vuonna otti yhteyttä, että oli saanut selvitettyä lähetykseni sijainnin. Sipulini olivat majailleet jo kaksi viikkoa kilometrin päästä kotoani postin toimipisteessä. Seuraavana päivänä olisivat ilmeisesti palauttaneet ne lähettäjälle, sillä säilytysaika postissa on juuri tuo kaksi viikkoa. Onneksi siis ehdin, enkä jaksanut kovin painavaa palautettaa edes antaa siitä, että sipulini olivat viruneet kaksi viikkoa hyllyssä, eikä minulle oltu ilmoitettu niiden saapumisesta. Kuulemma he eivät voineet ilmoittaa, sillä lähetyksessä ei ollut puhelinnumeroani. Kysyin, eikö muita keinoja tullut mieleen... hmmm.. vaikkapa esimerkiksi postitse ilmoittaa, mutta ei kuulemma onnistu. No, pääasia, että sipulini saapuivat melko hyvässä kunnossa kotikuistilleni, jossa heti ne lajittelin istutuspaikan mukaan.
Sipulit saapuivat vihdoinkin!
 Minä olen hirveä sipulihamsteri joka vuosi ja rutiini niiden istuttamiseen on jo muotoutunut. Koska sipuleita oli 1200, päätin istuttaa noin sata sipulia joka päivä noin kahden viikon ajan. Näin olen tehnytkin, paitsi valkoisten sipulikukkien kohdalla, joiden piti tulla uudelle istutusalueelle, jonka kaivurin piti tulla muokkaamaan. (Kaivuria en ole vieläkään saanut paikalle. Kuljettajan sain jo kerran, mutta tuli ilman kaivuria, mutta se on taas ihan toinen juttu).
Kirjopikarilija on mielestäni yksi kevään kauneimmista kukista
Metsäpuutarhaan lisäsin erilaisia pikarililjoja mm.Fritillaria acmopetala, Fritillaria pallidiflora, Fritillaria pontica, Fritillaria raddeana ja Fritillaria uva-vulpis. Entuudestaan siellä kasvaa kirjopikarililjoja sekä ruudullisena että valkoisena. Kiva kokeilla vähän uusiakin lajeja. Lisäksi metsäpuutarhaan istin hajulaukkoja sekä Iris tuberosa -nimisiä sipuleita.
Kalliolle kesällä perustamaani maksaruohopenkkiin istutin viitisenkymmentä kevätkurjenmiekkaa ja saman verran erilaisia krookuksia. Kevätkurjenmiekat ovat kadonneet vuosien aikana pihasta ja krookusten kanssa olen myös jostain syystä usein epäonnistunut. Epäilen, että jokin eläin syö niitä.
Kevätkurjenmiekat kukkivat hätkähdyttävän kirkkain värein
Ruustarhaan lisäsin parisataa erilaista kevättähteä pensaiden alustoja kaunistamaan. Lisäksi istutin vaaleanpunaisia laukkoja sekä aprikoosin ja pinkin sävyisiä tulppaaneja. Tulppaani-istutukset jatkoin kesällä valmistuneeseen tropiikkipenkkiin, johon sävyiksi valitsin tänä vuonna aprikoosin, pinkin ja oranssin. Tulppaaneja tuli varmaan istutettua kolmisen sataa. Tropiikkipenkkiin istutin myös kymmenkunta martagon-liljaa.
Kevättähtiä on sinisen lisäksi violetin, valkosen ja vaaleanpunaisen sävyissä
Mökille päätyi niinikään martagon-liljoja sekä valkovuokkoja, pystykiurunkannuksia sekä erilaisia kasvitieteellisiä tulppaaneja kivikkoon. Tuli sinne muutama tulppaani ja keisarinpikarililjakin istutettua.
Ns. kasvitieteelliset tulppaanit kukkivat vuodesta toiseen ja leviävätkin mukavasti
Ruukkuihin kuistille laitoin myös erilaisia sipuli-istutuksia krookuksista, narsisseista, kevätkurjenmiekoista, jaloleinikeistä ja triteleioista. Niiden aikainen kukinta kuistilla on melkoista hunajaa talven väsyttämälle mielelle. Lisäksi ruukkuihin päätyi satunnaisia sipuleita, joista en ollut ennen edes kuullutkaan ja  joita tilasin ihan uteliaisuuttani.
Viime vuonna krookukset kukkivat jo helmikuun lopussa kuistilla
En jaksa nyt tarkemmin raportoida kaikkia 1240:tä sipuliani. Melkein ovat nyt maassa kaikki ja lumen sulettua laitan valkoisetkin kukat johonkin. Enää en jaksa odotella kaivuria saapuvaksi. Sitten saakin puutarha vaipua talvilepoon. Puutarhuri ei kuitenkaan lepoon vaivu, vaan alkaa entistä enemmän puuhastella suunnitteluvihkonsa ja viherkasviensa kanssa kunnes kevät taas koittaa ja pääsee tarkastelmaan, mitä kaikkea ihanaa tulikaan maahan istutettua.








keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Kateissa 17 kg sipuleita ja kaivuri

Syystyöt seisovat. Ensin katosi kaivuri. Se oli jo pihassa ja siitä otin blogiini kuvankin, mutta kuljettajaa ei vain näkynyt. Siinä se kaivuri seisoi pihassa ja joka päivä odotin töistä tullessani, että syreeninvesat olisivat kadonneet, kivet olisivat järjestyksessä ja itä- ja pohjoispäätyyn olisi muokattu sovitut istutusalueet. Yhtenä aamuna sitten kuulin ilokseni kaivurin ääntä. Vihdoinkin! Mutta turhaan innostuin. Kaivuri vain haettiin pois. Ilmeisesti kiireellisemmät kaivuutyöt odottivat. Eikä ole sen jälkeen kaivuria näkynyt, vaikka perään on muutaman kerran soiteltu. En oikein uskalla lisää taimiakaan alennusmyynneistä hamstrata, kun tämä kaivurin saaminen on näköjään jokin täysin korkeimpien voimien hallussa oleva asia.
Ruusut jaksvat vielä avata nuppujaan, vaikka ollaan jo lokakuussa
Toisaalta, ny on hukassa myös sipulit, joten ei sillä istutusalueen mylläyksellä niin kiire ole. Tilasin melkein tuhat kukkasipulia Hollannista ja sieltä tuli viestiä, että saapuvat 22.9. Eipä ole niitäkään kuulunut. Lajittelukeskuksessa vieläkin majailevat. Olen yrittänyt saada jotain tahoa kiinni, että selvittäisivät, miksi ne sipulit yhä vain siellä majailevat, mutta kukaan ei vastaa yhteydenottoihini.
Syyssyrikän pitäsi houkutella perhosia, mutta kukinta taisi alkaa vähän liian myöhään
Vähän on nyt siis mennyt plörinäksi nämä minun supersuunnitelmani tehokkaasta syksystä. En tahtoisi tuhatta istutuskuoppaa rautakangella routaankaan pistellä, joten peukut pystyyn ja sormet ristiin. Pelkkä kaivurin ajatteleminenkin saa ohimon tykyttämään tällä hetkellä ikävästi, joten jatkan itseni huijaamista ja odotan joka päivä töistä tullessani, että piha on siistitty ja täynnä syvämultaisia istutusalueita ja tuhat sipulia odottaa vahingoitumattomana kuistilla, että vain tökkään ne uuteen muhevaan multaan.
Seuraavana syyspuuhana onkin ruukkujen raahaaminen kuistille.







sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Jaksaa, jaksaa...

Vielä jaksaa - niin puutarhan kuin puutarhurinkin. Metsäpuutarhassa hortensiat punertuvat päivä päivältä enemmän.
Ruusutarhassa kanadalaiset ruusut eivät tapansa mukaan tajua painua levolle. Tarhakeltakärhö Anita on myöhäinen kukkija ja kasvusto onkin vielä täynnä pulleita nuppuja.
Puutarha jaksaa porskuttaa, mutta puutarhuri alkaa jo hyytyä. Voisi siirtyä vähän talvipaussille. Mutta toisaalta syksyllä iskee aina viime hetken rutistus. On pakko vielä jaksaa istuttaa, kun taimistolta saa niin halvalla syysaleista. On pakko jaksaa upottaa satoja sipuleita maahan, koska keväällä niistä on niin paljon iloa. Työlistoja ilmestyy sivukaupalla, mutta kevään innosta ei ole enää jälkeäkään.
Onneksi on tällaisia lämpimiä kauniita viikonloppuja. Tulimme mökiltä aikaisin, joten ehdin vähän työstää metsäpuutarhan kohennusta kaipaavia osia. Lisäsin taimialeista ostamiani jaloangervoja ja hortensian "Bombsell" tähän polun viereen. Paikka on ehkä vähän kuivahko, joten istutukseni eivät ole vuodessa kovinkaan kummoisesti villiintyneet.
Istutuksen keskelle jäänyt kanto on saanut hauskan sammalpäälysteen. Ihana pikku jakkara.
Toinen kohta metsäpuutarhassa, joka vielä kaipaa kohennusta on tämä alue. Tässäkin on vähän liian vähän maata ja kuiva kesä oli saanut kasvit kasvamaan ja kukkimaan aika kituliaasti. Kaivoin pensaat ylös, lisäskin kahdeksan säkkiä rodomultaa, runsaasti kompostia sekä haravoin läjän havuja, käpyjä ja lehtiä ja tähän uuteen seokseen istutin vanhat pensaat sekä kasan uusia. Tänne päätyivät uusista kasveista hortensiat "Vanilla fraise" sekä "Polar bear", grönlannin pursu, jaloangervoja sekä hyvässä alessa ollut magnolia "Leonard Messel". Lisäksi revin toisaalta metsäpuutarhasta rönsytiarellaa ja torkkäilin paljoja sinne tänne. Se kasvi on loistava leviämään. Vielä kaipaisi muutama paikka metsäpuutarhassa hienosäätöä ja ruusutarhassa pitäisi lähinnä kitkeä ja laittaa sipulit maahan. Sitten se olisi paketisssa tältä vuodelta. Vai onko sittenkään...
Tadaa! Kaivuri on vihdoin täällä! Viime viikolla kaivettiin viemäriputki ja tällä viikolla pitäisi talon itä- ja pohjoispuolella kaivurin vähän kaivella pintamaata ja tuoda uutta kasvualustaa, villiintyneitä vanhoja syreenejä pitäisi poistaa juurineen ja siirrellä kiviä. Sitten se oma urakka vasta alkaa.
 Pohjoispuolella näyttää nyt tältä. ONNEKSI viemärihommat kaivettiin juuri täällä, missä en juurikaan ole ehtinyt aloittaakaan, eikä talon toisella puolella, jossa olen vuosia nyhrännyt puutarhaa.
Kaivuri oli löytänyt uusia suuria kiviä kaivaessaan ja nostellut niitä esiin. Voi mitä ihanuuksi niiden ympärille voikaan istuttaa. Luulen, että tänä vuonna puutarhakausi kestää maan routaantumiseen asti ja se saattaa täällä tapahtua vasta ensi vuoden puolella. Jaksaa, jaksaa...

tiistai 12. syyskuuta 2017

Viekö puutarhanhoito aikaa?

Työkaverini kysyi joku päivä minulta, eikö siihen mene hirveästi aikaa, kun on talo ja mökki ja pihat kummassakin hoidettavana. "Ei siihen aikaa mene", vastasin sen enempiä pohtimatta ja ihan rehellisesti vastasinkin. Tajusin vain jälkeenpäin, että oma näkövinkkelini on asiaan ehkä hieman vinksahtanut.
Mietitäänpäs. Keväällä olen pihahommissa aina kun pystyn. Teen työni usein ilman lounastaukoja ja kahvitteluja, jotta pääsen lähtemään aiemmin hetkeksi puutarhaan touhuamaan, ennenkuin haen lapset hoidosta. Keskimäärin arvioisin, että vähintään tunti tai kaksi päivässä menee puutarhassa työpäivän jälkeen. Vapaapäivinä tai jos lapset ovat vaikka mummolassa en lähde ollenkaan pihasta. Kesällä mökillä ollessamme olen koko ajan lasten kanssa puutarhassa ja puuhailen siinä sivussa jotain puutarhajuttuja. Mutta en minä pihalla olessani koko ajan mitään varsinaista puutarhatyötä tee. Ei siellä leikkuri koko ajan laula tai lapio kuoppaa kaiva. Paljon myös katselen puutarhaani, kävelen ympäriinsä ja haistelen ruusuja. Voiko ruusujen haistelu viedä aikaa?!
Puutarhassa puuhailun lisäksi luen lähes joka päivä puutarhalehtiä, blogeja, kirjoja tai katson puutarhaohjelmia. Suunnittelen vihkooni istutuksia ja ensi vuoden projekteja tai kiertelen taimikaupoilla. Iltaisin nukkumaan mennessä usein ajattelen viimeiseksi puutarha-asioita. Ja silti vastasin "Ei siihen aikaa mene".
No, minusta aika ei mene puutarhanhoitoon. Paras aika ON puutarhanhoitoa. Ja mitä enemmän on puutarhanhoitoa, sitä enemmän on siis tätä parasta aikaa. Eli tällä päättelyllä mielestäni puutarhanhoito TUO aikaa.
Ehkä järkeni on puutarhahulluuden myötä hämärtynyt, enkä ymmärrä, että puutahranhoito VIE kallisarvoista aikaani, eikäs suinkaan tuo sitä. Hmm... Ehkä näitä pohdintoja ei kannata jakaa muiden kuin vertaispuutarhahullujen kanssa, joten onneksi teitäkin löytyy!